Sivut

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Jättejä! Jättejä kaikkialla!

Tosiaan täälläkin on tullut sen verran hurahdettua Shingeki no Kyojin nimiseen sarjaan, niin ihan pakkohan siitä on päästä tekemään cossi!  Olen tykästynyt sarjassa erityisesti ääninäyttelijöihin ja aivan älyttömän eeppisiin musiikkeihin! Animaatiokin on varsin vauhdikasta ja juonikin sen verran jännä, että joka jaksossa saa jännittää mitä kohta tapahtuu. Hahmovalinnastakin voisin kertoa sen verran, että Eren on tällä hetkellä suosikki hahmoni koko sarjasta, eikä hahmon luonnekaan ole hullumpi. Hahmona Eren on hyvinkin sinnikäs ja yritteliäs sekä täynnä yllätyksiä. Hahmon pituuskin osuu myös aika nappiin omalla kohdallani~
Erenin pukua olisi tarkoitus käyttää Traconissa molempina päivinä.
Pidän myös Sashasta hahmona aika paljon, joten ehkä joskus!


Alunperin olimme suunnitelleet kaveriporukkamme kanssa, että toteuttaisimme nämä shingeki cossit jo animeconiin, mutta solkien metsästyksen ja peruukkien odottelun tuskallisuuden jälkeen laiskuus iski viimeisinä öinä ja uni voitti tällä kertaa. Joten näin ollen puvut siirtyivät kätevästi Traconiin, jonne toivottavasti saamme myös kaikki proppimme valmiiksi. Tulevaisuudessa on myös luvassa aika eeppisiä photoshootteja, jos kaikki onnistuu suunnitellusti~! 



Tällä hetkellä tosin en oikein tiedä mitä kaikkea osaisin selittää tästä projektista, sillä sanottavaa tuntuu olevan  hyvinkin paljon.  Ja koska puku on tällä hetkellä nappeja ja neppareita vaille valmis (loppusuoralla), viskon tänne muutamia wip kuvia projektin alkuvaiheista ( eli saappaista ja merkeistä.)

Ennen kuin aloitin asun varsinaisen työstämisen, ajattelin että tämä  projekti ei tulisi mitenkään älyttömän kalliiksi, (takkikankaan oston jälkeen, joka on ollut valehtelematta kyseisen cossin halvin vaihe), mutta toisinhan tässä kävi. Kuluneen rahamäärän laskemisen lopetin suosiolla jo puolessa välin materiaalien hankkimista, sillä siinä vaiheessa noin 130€ kuulosti jo vähän turhan suurelta luvulta :__D



Hyvien referenssi kuvien löydyttä aloitin työt ensimmäisenä bootcovereista. Kyseistä työvaiheesta en ole oppinut koskaan pitämään, mutta tällä kertaa kaikki sujui ilman ongelmia. Bootcoverien alkuvaiheista en älynnyt edes ottaa kuvia, mutta kenkien päällystämisen aloitin aluksi tekemällä kaavat, jonka jälkeen ompelin bootcoverit kasaan. Kenkien siivekeosien kanssa meni sitten vähän pitempi hetki. Kaavoitus vaiheen jälkeen leikkasin sopivan muotoiset siivekepalat softiksesta, jotka laitoin kankaan sisälle.

Hioin vielä kengän nahkapinnan puhki, jotta liimattu bootcover kestäisi paremmin paikallaan. Sillä liimatut bootcoverit tahtovat yleensä conipäivän aikana lähteä irti liimauksineen. (Tosin olen huomannut, että se taitaa olla myös ihan kangas/ pinta kysymys, mikä kestää ja mikä ei :,D) Tämän jälkeen armotonta neulausta ja liimaamista. Lopputuloksena valmiit saappaat!~ 


Neuloja ei voi olla koskaan liikaa.


Oisko tässä jo kaikki vyöt valmiina? Ei tietenkään!

Pitkän etsinnän ja metsästämisen jälkeen löytysin sopivat vyönsoljet.

Koska oma pukuni on tulossa osaksi ryhmää, päätimme ryhmän kesken tehdä pukumme Scout legion logojen mukaan. Takin logot toteutin tekemällä sabluunat kontaktimuovista, kuvioiden maalaamisessa käytin kangasvärejä. Koska en ollut aivan varma kuinka kontaktimuovi sabluuna käyttäytyy, tein ensimmäisen testin puuvillalle, johon kuvio tulikin oikein mallikkaasti. Isoimman kuvion kohdalla sininen kangasväri päätti levitä useamman kerran, joten jouduin tekemään kuvion kaksi kertaa uudestaan. Pienten merkkien kohdalla vastaavaa ongelmaa ei onneksi ollut.



Testi versio.



Levinnyt kuvio ;_; -> Yritä uudestaan




Lisäsin vielä kaikkiin merkkeihin mustat ääriviivat. Lopuksi silitin kaikki kuviot ja leikkasin ylimääräisen kankaan pois, jotta ne olisi helpompi taittaa ja ommella takkiin.


10 kommenttia:

  1. raaaaahhhhh *kiskoo hiuksiaan* Kaikki tekee Shingekistä, miekin haluan!!!! 8D Ja pelkkä ajaus että sie teet tästä cossin! Siitä tulee ehkä uberhienoin ikinä, senkin perfektionisti! Nuo kuviot näyttää niin hyviltä! OIJOI kun tämän näkee valmiina, se tulee olee niin mahtava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista! *__* Toivottavasti kokonaisuus toimii yksityiskohtien lisäksi :,D Ja kivasti cossaat sinäkin jotain shingekistä!~

      Poista
  2. Minä tulen sitten sinua hipsuttamaan ja lääppimään <3 Koska SnK <3 Ja koska Eren <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SnK<3 Oliko sinulla muuten minkälaisia pukusuunnitelmia Traconiin? :)

      Poista
    2. Lauantaille tulee se K-ON-ryhmä ja sunnuntain puku on vielä vähän sipisipiä ;D

      Poista
  3. sattuiko noissa kengissä olla vetoketju :0 ? oon aina miettiny et mitenkäs sitten sen vetoketjun kanssa kun bootcovereita pitäis alkaa tekeen pian (yh)

    mutta hienolta näyttää vaikken SNKta lue/katso !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Joo, kyllä vain. Lisäsin noiden bootcoverien taakse(takasaumaan) piilovetoketjut, jotka helpottavat huomattavasti kenkien laittamista jalkaan(mikäli kyseessä on imukireät saappaat :,D) Tavallinen vetoketjukin käy, mutta oman kokemuksen mukaan se yleensä tahtoo laittaa takasauman aika kiemuralle, joten suosittelen piilovetoketjun käyttämistä. Se yleensä piiloutuu takasaumaan aika kivasti, eikä näin ollen ole niin näkyvä kuin tavallinen vetoketju.

      Poista
  4. OMG!I love this anime!Do you want to make it for cosplay?Pls post more! Shall we follow each other? i love comment and browse blogs i followed!
    XOXO
    Poppy:
    http://me-poppy.blogspot.com
    Pls leave a message if u follow me , i will follow back soon~

    VastaaPoista
  5. Ooh, miten hienon näköiseltä vaikuttaa sinun Titan-cossi! *w* Tarkkaa työtä tuon kuvioinnin kanssa~ Suunnittelin itse tekeväni aluksi Sashan, mutta kallistuin lopulta Zoen puoleen. En kuitenkaan ehdi tekemään sitä Traconiin, niin pitää siirtää hamaan tulevaisuuteen. :--D Odotan innolla, että näen valmiin Erenin!

    VastaaPoista